Arja-Liisa

Toimin seuran hallituksen jäsenenä. Ratsastuksen aloitin täytettyäni 50 vuotta. Esteratsastus on minun juttuni ja etenkin kilpaileminen esteillä ja nykyisin kilpailen myös kouluratsastuksessa. Ratsastan 2-3 kertaa viikossa Tuomarinkartanon Ratsastusopistolla. Osallistun valmennuksiin koulu- sekä esteratsastuksessa. Olen estetuomari ja taitotuomari. 

Kirsi

Olen seuran hallituksen jäsen ja toiminut hevosten kanssa koko ikäni. Työskentelen Tuomarinkartanon Ratsastusopistolla ratsastuksenopettajana. Valmistuin Master-ratsastuksenopettajaksi ja koulu- ja estehuippuvalmentajaksi vuonna 2018. Lisäksi olen käynyt ratamestari-, taitotuomari- sekä koulutuomarikurssit. Valmentaudun säännöllisesti koulu- ja esteratsastuksessa ja kilpailen vähän oman fiiliksen mukaan.

Reija

Olen toiminut TKR:n hallituksessa vuodesta 2000 lähtien eri vastuutehtävissä ja kaudella 2015 sihteerinä. Lisäksi pyrin auttelemaan muissakin tehtävissä. Ratsastusta ja heppailua olen harrastellut ratsastuskoulun (Poni-Haka) tunneilla, yksityisten hoito- ja vuokrahevosten sekä oman hevosen kanssa vuodesta 1986.

Juha

Toimin seuran puheenjohtajana. Ratsastukseen sain tuntumaa jo 70-luvun puolivälissä Opiston alkeis- ja jatkokurssilla. Tosin ratsastuskipinä iski pahemman kerran vasta noin 15 vuotta sitten. Ratsastan 1-2 kertaa viikossa Tuomarinkartanon Ratsastusopistolla ja kilpailen seurakisoissa silloin tällöin.