Kari Nevala

Kari Nevala on kilpaillut ja valmentanut Saksassa kansallisella ja kansaivälisellä tasolla 13 vuoden ajan. Kari on erikoistunut uraansa aloittelevien junioreiden ja nuorten ratsastajien systemaattiseen valmentamiseen. Hänen valmennettavansa ovat menestyneet hyvin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Lisäksi sydän sykkii erityisesti nuorten lahjakkaiden hevosten kouluttamisen parissa. Kari onkin kouluttanut useita nuoria hevosia kansainväliselle huipulle asti. Kari on ensimmäisenä suomalaisena voittanut Helsinki International Horse Show:ssa avoimen kansainvälisen luokan (-97). Sekä osallistunut maailmancupin finaaliin (-98). Muita sijoituksia ja voittoja mm. Århus CSIW (lukuisia kärkisijoituksia useilta vuosilta), Berlin CSIW (-97, kuusi sijoitusta), Geneve CSIW (-97, neljä sijoitusta). Hänen ammattitaitoaan on käytetty Suomessa totta kai valmennuksiin, mutta myös nuorten hevosten tuomarointiin (esim. Kyvyt Esiin ja Laatuarvostelu). Nyt Kari asuu Suomessa ja keskittyy pääasiassa valmennustoimintaan ja tallin pitoon yhdessä Minna Niemisen kanssa.

Tuomarinkylän Ratsastajat ovat tehneet Karin kanssa yhteistyötä vuodesta 2009 alkaen järjestämällä noin 1-6 valmennuskurssia vuodessa. Ratsukoita valmennuskursseilla  on käynyt yli 50 kpl. Seuran ratsukoiden taso on noussut yhteistyön ansioista.

Lisää tietoa Karin valmennuksista.