Tuomarinkylän Ratsastajat ry
Tuomarinkylän Ratsastajat - Domarby Ryttare ry on perinteikäs ratsastusseura, jonka historia alkaa vuodesta 1968.
Ratsastusseura on koko historiansa ajan toiminut Tuomarinkartanon museomaisemissa Pohjois-Helsingissä.
Koti            Toimintasuunnitelma 2012


Yleistä

Seuran vuosikokous järjestetään keväällä ja hallitus kokoontuu tarpeen mukaan noin kerran kuukaudessa. Lisäksi järjestetään joulujuhla, jonka yhteydessä jaetaan seuran myöntämät ansiomerkit sekä Suomen Ratsastajainliiton myöntämät ratsastusmerkit. Yhteistyötä Helsingin Wiisikot ry:n kanssa jatketaan yhteisin valmennus- ja koulutustilaisuuksin.

Tiedotustoiminta

Internetsivuja ylläpidetään säännöllisesti ja niillä tiedotetaan ajankohtaisista asioista kuten valmennuksista ja kursseista. Sivuilla on myös seuran kilpailukutsut ja kilpailutulokset sekä mahdollisuuksien mukaan lähtölistat. Sivujen osoite: http://www.tuomarinkylanratsastajat.fi.
 
Facebookiin on luotu seuralle oma yhteisöorganisaatiotili, minkä kautta myös tiedotetaan ajankohtaisista asioista.
 
Maneesien ilmoitustauluilla tiedotetaan seuran ja Suomen Ratsastajainliiton ajankohtaisista asioista ja tapahtumista.

 
Kilpailutoiminta

Alue- ja kansallisia kilpailuja järjestetään este- ja kouluratsastuksessa kilpailukauden aikana.

Kevään ja syksyn aikana järjestetään yhteistyössä Helsingin Wiisikoiden kanssa esteratsastuksessa kuuden osakilpailun Dumipotti Sponsored by Hipposport Oy. Kouluratsastuksen seurakisoja järjestetään mahdollisuuksien mukaan.

Kansallisissa kilpailuissa sijoittuneille maksetaan kansallinen kilpailulupa takaisin. Anomus tulee laittaa saman kalenterivuoden aikana seuran puheenjohtajalle (kilpailupaikka, luokka ja sijoitus sekä tilinumero).

Valmennus- ja koulutustoiminta


Jäsenille järjestetään viime vuoden tapaan este- ja koulusääntökoulutusta.

Este- ja kouluratsastusvalmennuksia järjestetään mahdollisuuksien mukaan sekä kevät- että syyskaudella.

Seura pyrkii aktivoimaan jäseniä toimihenkilölisenssien hankintaan.

Jäsenistölle pyritään järjestämään erilaisia luentoja tai koulutuksia mm. hevosen terveydestä ja fysioterapiasta.

 
 
Seuraa meitä Facebookissa
 
Yhteistyökumppanit:
 
 
 
 
Suosittelemme vierailemaan myös:


 


 
  


© TKR 2012